Siirry sisältöön

Rehtorin katsaus

Reipas toiminnan vuosi

Näillä sanoilla voi Diakin vuoden 2019 toimintaa luonnehtia. Olemme monella mittarilla pärjänneet kokoamme paremmin. Viemme korkeakouluopintoja tehokkaasti ja laadukkaasti eteenpäin, moni isompi yliopisto tai ammattikorkeakoulu jää kauas taaksemme. Pyrimme saattamaan opiskelijamme määräajassa työelämään, ja tässä onnistummekin! Noin 87 prosenttia meiltä valmistuneista on koulutustaan vastaavassa työssä vuoden kulutta valmistumisestaan.

Yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa

Diakissa puhumme myös ekososiaalisuudesta, jonka voisi sanoittaa ympäristön huomioimiseksi lähimmäisyyden lisäksi. Siksi olemme olleet perustamassa seitsemän eurooppalaisen korkeakoulun allianssia ja hanketta, jonka slogan NO ONE LEFT BEHIND muistuttaa eurooppalaisista haasteista. Vastakkainasettelun kärjistymisestä, nationalismin ja rasismin sekä vihapuheen kasvamisesta.

Etsimme yhteisiä eurooppalaisia arvoja sekä pyrimme torjumaan kärjistymisen kierrettä allianssin piirissä olevien 95 000 korkeakouluopiskelijan ja 8 000 henkilöstön edustajan kanssa. Hankkeemme näkyy ja kuuluu Diakin lisäksi Norjassa, Ranskassa, Saksassa, Romaniassa, Espanjassa ja Portugalissa.

Korkeakoulujen välinen yhteistyö on näkynyt kotimaassa monella tavalla hanketoiminnassa, mutta myös opetuksessa. Arcadan kanssa on kehitetty sairaanhoitajien kielikylpyä ja englanninkielistä hoitajakoulutusta. Humakin kanssa laadimme tulkkausalan tulevaisuutta käsittelevän selvityksen sekä tiivistämme yhteistyötä viittomakielen koulutuksessa.

Laadukas toiminta näkyy vetovoimana

Olemme valmistautumassa jatkuvien opintojen kehittämiseen Diakissa. Käytännössä tämä on näkynyt vuoden 2019 osalta lisääntyneenä tarjontana ja kysyntänä avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tästä syystä olemme myös rekrytoineet lisää opettajia. Diakille on tärkeää kuunnella työelämän tarpeita täydennyskoulutuksessa sekä varmistaa mahdollisuus korkeakouluopintoihin niin vähemmistöille kuin vähemmän koulutetuille suomalaisille.

Diak on säilyttänyt paikkansa suosituimpien korkeakoulujen joukossa yhteishauissa. Se kannustaa meitä edelleen parantamaan laadukasta toimintaamme. Kutsuimme vuotta 2019 laadun vuodeksi, jolloin myös julkaisimme Diakin ensimmäisen laatukäsikirjan. Laatukäsikirja antaa kokonaiskuvauksen Diakin laadunhallinnasta: laatujärjestelmän kokonaisuuden ja laatujärjestelmän tuen Diakin kaikelle toiminnalle. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) suorittaa laatujärjestelmämme osittaisen uudelleen auditoinnin sovitusti syyskuussa 2020. Osallistuimme vuoden 2019 aikana myös ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden korkeakoulupolun arviointiin.

Tavoitteenamme oli kasvattaa asiantuntijoidemme ja tekemisemme näkyvyyttä edelleen. Siksi ensimmäistä kertaa Diakin historiassa veimme Diak Areenan kampustemme ulkopuolelle. Helsingissä, yhdessä Helsingin Sanomien kanssa, järjestimme Hyvä kuolema -seminaarin Oodin kirjastossa ja verkon välityksellä. Täyden auditorion lisäksi tilaisuuden näki videotallenteena 3 700 katselijaa verkossa. Porissa osallistuimme SuomiAreenalle järjestämällä Köyhä, nuori ja kipeä -paneelikeskustelun kaupungintalon pihalla.

Hyvän maailman puolustaja

Onnistumisten ohella Diakissa on valmisteltu yhteistä 2030 saakka ulottuvaa korkeakoulustrategiaa. Valmistelua ovat olleet tekemässä niin opiskelijat kuin henkilöstökin. Ydinlauseemme ”Vasta kun maailma on kaikille hyvä, Diakia ei enää tarvita”, haastaa koko korkeakouluyhteisömme rohkeasti rakentamaan, hyvän maailman puolustamiseen ja reilusti kohtaamaan.

Strategiamme on kunnianhimoinen kartta tulevaisuuden Suomeen. Korkeakouluna haluamme olla varmistamassa Suomen ja suomalaisten menestymistä kansainvälisessä kilpailussa. Me haluamme tehdä työtä hyvinvointivaltion eteen. Haasteita Suomella riittääkin. Viime vuonna syntyneille vauvoille on kaikille tarjolla korkeakoulun aloituspaikka. Samalla kun Suomi vanhenee, ei nuoria ikäluokkia riitä. Tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa, mutta myös maamme rajojen ulkopuolelta lisää korkeakouluopiskelijoita. Nykyisellä korkeakoulumäärällä ja tutkintomäärillä viidenneksen opiskelijoita tulisi tulla ulkomailta.

Tapio Kujala
toimitusjohtaja, rehtori